Esiopetus
Päiväkodissamme on vapaita esikoulupaikkoja syksylle 2022!
Päiväkodissa olevat lapset siirtyvät maksuttoman esiopetuksen piiriin ilman erillistä hakemusta sen vuoden elokuussa, jonka aikana täyttävät kuusi vuotta. Esiopetusryhmä toimii kiinteästi päiväkodin yhteydessä.
Esiopetusryhmän toimintoihin kuuluu luova leikki, käytännön työt ja taiteellinen toiminta. Retket ja vuoden juhlat tuovat omat kohokohtansa.
Esikoululaiset puuhailevat omia ”isojen” juttujaan vähän pitkäjänteisemmin kuin pienet, mutta vielä leikinomaisesti. Tarinamaailmakin on astetta jännittävämpi. Ohjatuissa leikeissä tarvitaan taitoja, joita alakerran pikkuväellä ei vielä ole.
Kosketus päiväkodissa oleviin nuorempiin lapsiin tukee esikoululaisten itseluottamusta, tunne-elämää ja sosiaalisia taitoja. Pienempien auttaminen on kunnia-asia ja omat suhteellisesti suuremmat taidot lisäävät itseluottamusta.
Steinerpäiväkoti Pikku Tammen toiminnan perustana on esiopetussuunnitelma. Tiivis yhteistyö vanhempien kanssa mahdollistaa lapsen henkilökohtaisen kehitystavoitteiden tunnistamisen ja tukee niiden saavuttamista esiopetusvuoden aikana.
Joskus esikoululaiset lähtevät omille retkilleen, esimerkiksi tulevia luokkatovereita tapaamaan Turun Steiner-kouluun, sillä koulun tiloissa toimii Turun toinen steinerpedagogiikkaa toteuttava esiopetusryhmä.
Esiopetus on ilmaista päivittäin klo 8.30 – 12.30. Myös kaikki esikoululaisten turkulaiset huoltajat hakevat palvelusetelin Turun kaupungilta täydentävää päivähoitoa varten.
Esiopetussuunnitelma (pdf, 391kt)
Leikinlaivaa ohjasimme
Satumaahan matkustimme.
Löytyi ranta kultainen
Kimalteli helmet sen.
Helmen poimin varoen
Sydämeeni kätkin sen.